Wednesday, July 14, 2010

Klagin kisoja

Klagissa tuli kisattua viisi starttia, yksi 15 vp ja loput hyllyjä.

Plussat
+ Kepit oikein sisään ja ulos, paitsi viimeisellä radalla jolla tahallaan kokeilin pysyykö jos otan etäisyyttä diagonaalisesti.
+ Vire molemmilla hyvä.
+ Koira pysyi käsissä kun vaan oma ote piti.
+ Keinu onnistui kaikissa lähdöissä hyvin.
+ Yksittäisiä erittäin hyviä kohtia radoilla.

Kehitettävää
- Kontakteista ei mitään hajua, kaikki puomin ja aan alastulokontaktit mätti.
- Heti jos oma ohjaus lipsuu, koira alkaa kaartaa, ja siitä se on vaikea saada taas haltuun.
- Vikalle radalle ei enää riittänyt puhtia, meni ihan plörinäksi joten lähdettiin kesken pois.

Wednesday, May 19, 2010

Mian treenit 19.5.10

Tulipas hyvä mieli kun pääsi piiiitkästä aikaa (noin 4 kk) itse koiran ohjaimiin ja vielä ohjattuihin harkkoihin! Rataan tutustuessa olin ihan hukassa, mutta onneksi rata oli suhteellisen yksinkertainen ja ihan perusohjauksilla selvisi. Rata otettiin Bugin kanssa 4-5 esteen pätkissä ihan sen takia etten ole vielä saanut "juoksulupaa" synnytyksen jälkeen. Tämä olikin eka kerta kun otin juoksuaskelia, mutta onneksi ei tuntunut missään. Ehkä tästä pääsee pikkuhiljaa oikeasti myös juoksulenkeillekin!

Bugi oli aivan ihana, kuunteli tosi tarkasti ja sen seurauksena käänsin sitä usein vähän liikaakin. Aa:n kontakti valui ihan hallitsemattomasti (peräpää tippui sivusta maahan), joten jumppatauko on tehnyt hallaa kropan hallinnalle, onneksi nyt päästään taas jumppaamaan kunnolla.

Wednesday, January 27, 2010

Treenit 27.1.10

- Minnan kanssa puomille peruuttamista. Nostaa jo ihan kivasti toisenkin takajalan puomille, joten selkeästi on tajunut että molemmat jalat siellä pitää olla. Vauhdissa ei tosin vielä pysty pysähtymään oikeaan asentoon.

- Jounin kanssa rataa, hyvällä drivella ja innokkaasti. Poispäinkäännös kepeille hankala, mutta onnistui viimein (ajautui helposti toiseen väliin). Vielä hieman hakemista käännösten kanssa, jotta ei mene liian pitkäksi tai sitten liian tiukaksi.


Wednesday, January 20, 2010

Treenit 20.1.10

Viime treenin jälkeen alkoi olla jo niin tukala olo itsellä että päätin kysellä josko Bugille löytyisi tuuraavaa ohjaajaa valmennusryhmästämme. Jouni lupasikin kokeilla ja eka yhteinen kerta menikin tosi kivasti! Bugi lähti Jounin mukaan ihan kyselemättä ja lopputunnista alkoi yhteinen sävel jo hyvinkin löytyä. Rataa en muista koska en sitä itse ollut tekemässä ja annoin Jounille tutustumisrauhan joten en edes seuranut juurikaan heidän tekemisiään. Mutta hyvältä näytti se vähä minkä näin!

Kotona ollaan tehty peruutuksia sekä Aa:lle että kontaktikapistukselle ja kummallekin nousee jo takajalat kivasti peruuttamalla.

Wednesday, January 13, 2010

Mian treenit 13.1.10


+ Menohaluja näytti olevan pitkän tauon jälkeen.

+ Pöydälle meni kivasti vaikkei olla piiiiitkään aikaan harjoiteltu.

- Käänsin herkästi liikaa pituuden jälkeen jolloin Bugi ehti kääntyä jo liikaa minuun päin, sama juttu muurin jälkeen. Pitää yrittää muistaa pitää linja seuraavaa estettä kohden!

- Putki no 5 meni pitkäksi kaarrokseksi ellen ollut tiukasti ottamassa sitä käsiin.

- Toisella pätkällä (mustat pallot) alkoi jo oma vauhti hiipumaan.

- Bugilla liukui kovassa vauhdissa puomin alastulossa peräpää alas, hiljaisemmassa vauhdissa pysyi.

- Suoraa pitää vielä vahvistaa, nyt onneksi Bugi otti lelun Mialta (ainakin ekalla kerralla) joten voi käyttää avustajaa lelunkin kanssa harjoitellessa.

Wednesday, December 16, 2009

Valmennusryhmän treenit 16.12.09


Koska Bugi oli tänään steriloitavana, otin valmennusryhmän treeniin mukaan CPUn. CPU olikin mukavan innokkaalla tuulella (milloin se ei olisi? ;D).

- Oma radanlukutaito on vieläkin ihan syvältä, tällä radalla sekä lähdössä että renkaalle menossa ihan väärät valinnat. Noh, nyt ainakin toivottavasti muistan tulevaisuudessa että renkaan takaa leikkaaminen kääntää koiran ;D.

- Yhteydenpito koiraan unohtuu välillä kun on olevanas kiire eteenpäin. Pitää pitää koko ajan koira silmissä eikä jättää sitä hetkeksikään oman onnensa nojaan, jolloin se tekee helposti ihan omia ratkaisujaan.

+ CPU osaa niin ihanasti kaikki esteet eikä pudota rimoja että sitä on niiiiin kiva ohjata!

+ Leieröinnit onnistuivat hyvin kunhan muistin pitää siihen kuitenkin yhteyden enkä päästänyt irtoamaan omavalintaisesti.

Monday, December 14, 2009

Toivoa näkyvissä kontakteilla

Tänään päivätreeneissä jätin odota-käskyn pois kontakteja treenatessa, ja silti Bugi pysyi kontaktilla! Valoa tunnelin päässä siis!

Innarisarjalla huomasin (lumessa näkyy niin hyvin jäljet) että Bugi hyppää suoran mielellään vasemmassa laidassa, ei keskellä niinkuin luulisi. Toisaalta oikealle kääntyminen on sille muutenkin vaikeampaa, ehkä tuo selittyy sillä. Pitää seuraavalla kerralla kokeilla laittaa namilautanen selkeästi keskilinjan oikealle puolelle, josko se korjaa linjansa sillä.